HSRC:lle liigamestaruus
Liigakulta herkisti joukkueen (Kuva ja tulokset: Squash.fi) HSRC:n miesjoukkue voitti yhdennentoista liigamestaruutensa. Loppuottelussa kaatui MiSq selvin numeroin 4-0. HSRC:n kultaiset hetket näytetään Urheilukanavalla la 5.5 alkaen klo 19.35 ja ti 9.5 alkaen klo 9.45.
Olli Tuominen otti kultansa
Hyvään pelivireeseen vertynyt HSRC:n Olli Tuominen otti järjestyksessään kahdeksannen SM-kultansa ja siirtyi näin kultatilaston kärkeen Sami Elopuron rinnalle. Nettitoimitus onnittelee Ollia ja toivottaa menestystä myös seuran mestaruuskilpailussa 17.5.2007.
Vuopala taitaa vuoden 1983 tavan
HSRC:n jäsenyyttä hakenut Risto Vuopala voitti jännittävien vaiheiden jälkeen Kalevi Koivulan järjestämän tasoituskilpailun, joka pelattiin vuoden 1983 tapaan. Pelitapa syntyi Lauttasaaressa vuonna 1983 ja sitä on menestyksekkäästi käytetty lukuisilla suomalaisilla squashhalleilla.
HSRC:n palloiluleiri
HSRC järjestää perinteisen squashpainotteisen palloiluleirinsä 8 – 15 vuotiaille tytöille ja pojille Merihaan palloiluhalleilla 04.06-08.06.2007 joka päivä kello 9-15. Leirin tavoite: Mukavaa yhdessäoloa monipuolisen liikunnan parissa (squash, sulkapallo, salibandy, sisäfutis ja ultimate eli frisbee). Leirin hinta: 160€ / juniori, maksetaan leirin alkaessa. Hinta sisältää valmennuksen, lounaan joka päivä ja kunniakirjan. Leirivarustus: Sisäpelivarusteet eli sisäpelikengät, pyyhe, [...]
HSRC III keskinkertainen
HSRC:n 2-divisionassa pelaava kolmosjoukkue suoriutui kaudestaan täydellisen keskinkertaisesti. Loppusijoitus oli neljäs seitsemän joukkueen sarjassa, voittoja ja tappioita tuli kuusi kutakin ja eräsuhde oli 81-81. Ottelusuhde oli 24-23, joten kaudesta jäi voiton maku suuhun. Lisäksi oli kiva voittaa kauden viimeinen ottelu. Kalle Mäentaka tähtää nyt seuran mestaruuskilpailuihin
Naisten peli-ilta menestys!
Helpoiten uuteen lajiin tutustuu kavereiden kautta ja tämä todistettiin jälleen Merihaan palloiluhallilla, kun HSRC oli kansainvälisen naistenpäivän jälkitiimellyksessä järjestänyt naisten squash- ja saunaillan. Pia Lehmuskallio ja Pirkko Määttälä pelaavat squashia ensimmäistä kertaa. Kuva: Juice Sarlund. Tilaisuuteen osallistui 15 aloittelijaa tai squashkärpäsen puremaa. Moni oli löytänyt paikalle kaverin kannustamana ja osallistumista helpotti tieto, että paikalla useampi [...]
Tasoituskisa v. 1983 malliin
Tasoituskisa järjestetään lauantaina 21.4 klo 11-15. Ohjelmaan kuluu tarkoituksenmukaista sekoilua ja muuta hauskaa. Hinta 20 euroa. Tiedustelut Kalevi Koivula 041-516 2514.
Nelinpeli GP
Seuraava nelinpeli GP järjestetään sunnuntaina 15.4 klo 13 – 15.30. Hinta 12 euroa. Tiedustelut Kalevi Koivula 041-516 2514.
Kevätkokous
HSRC:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään to 12 klo 19 kerhohuoneella. Tervetuloa!
