Naiset juhlivat liigassa!

FOX_4728_sm

Squashin liigakausi alkoi upeissa merkeissä, kun HSRC:n naiset palkittiin SM-pokaalilla ja kultamitaleilla! Kyse oli edelliskauden voitosta ja joukkueessa pelasivat Michaela Björnström (vas), Maarit Ekholm, Henrietta Huuhka, Riina Koskinen (kesk) ja Milla Uusitalo (oik). Onnittelut mestareille!

Naiset jatkavat siitä, mihin viime kaudella jäivät eli ovat sarjakärjessä voitettuaan liiga-avauksessa Porin SquashNallejen ykkös- ja kakkosjoukkueet!

Miesten kärkijoukkue tsemppasi kovasti ykkösdivarissa, mutta joutui lopulta taipumaan ESRC:n kakkosjoukkueelle eräsuhteella ja ennakkosuosikki Smashille selkeämmin. Divisionan puoliväli on todella tasainen.

Kakkosdivarin itälohkon HSRC II (Luchadores) paini väkevästi molemmissa otteluissaan ja on sarjakolmosena. Länsilohkon HSRC III puolestaan yllätti faninsa ja itsensä kahdella niukalla voitolla ja majailee sarjakakkosena!

Kolmosdivarin HSRC IV otti täyskäden voittamalla molemmat ottelunsa ja valloittamalla sarjataulukon ykköspaikan! HSRC V on sarjakolmosena yhden väkevän voiton myötä.

Kierroksen tuplavoittajia olivat Riina Koskinen, Milla Uusitalo, Michaela Björnström, Ilari Mustonen, Esa Sutelainen, Vasilis Bardis ja Matti Kallio.

Haluatko pelaamaan liigaa – ota siinä tapauksessa yhteys itsellesi sopivan sarjatason joukkueen kapteeniin!

Hyviä divariotteita!

nikkiboxi

Divarisquashkauden jännittävimmät hetket koettiin eilen ja niiden pääosissa esiintyivät HSRC I ja HSRC IV. Squashliigan virallista tiedotusta odotellessa su klo 21.30, HSRC:n nettitoimitus tekee uutterasti parhaansa kaivaakseen esiin tärkeimmät tulokset eri linkeistä: esitellyt tiedot saattavat pitää paikkansa tai sitten eivät.

Joka tapauksessa HSRC I onnistui mainiosti huippukunnon ajoituksessa ja kokoonpanon muodostamisessa. Joukkue nimittäin otti hienot – ja kaudet ainoat – voitot kovista ykkösdivarin kilpakumppaneistaan HSK:sta ja ESRC II:sta. Niiden myötä joukkue varmisti sarjapaikkansa ykkösdivarissa ensi kaudella, onnittelut!

HSRC IV puolestaan voitti kakkosdivarin viimeiset ottelunsa – kuten kauden kaikki muutkin ottelut – joissa se kohtasi ESRC III:n ja SalSi:n. Näin joukkue pelaa nousukarsinnassa paikasta ykkösdivarissa, onnittelut!

HSRC III pelasi hyvän kauden kakkosdivarissa ja sijoittui lohkokakkoseksi, onnittelut! HSRC II oli lepovuorossa ja sijoittui lohkoneloseksi, onnittelut!

Kierroksen tuplavoittajia olivat Ben Holden, Albert Andersson, Ville Nikunen ja Lauri Larvus!

Kaikkein paras on vielä edessä eli runkosarjan voittanut HSRC:n naisten edustusjoukkue pelaa Suomen mestaruudesta 27.4!

Naiset voittivat runkosarjan!

_FOX4299
(Arkistokuva/Petteri Repo)

HSRC:n naisten edustusjoukkue voitti Squashliigan runkosarjan eilen – onneksi olkoon! Playoff-välieräänsä 27.4 joukkue saa valita kolmanneksi sijoittuneen HSK:n ja neljänneksi sijoittuneen ESRC:n välillä. Kakkoseksi sijoittui MiSq.

Squashliigan tiedotusta odotellessa su klo 21.30, HSRC:n nettitoimitus tekee uutterasti parhaansa kaivaakseen esiin tärkeimmät tulokset eri linkeistä: esitellyt tiedot saattavat pitää paikkansa tai sitten eivät.

IMG_20190309_134850-01

HSRC:n miesten ykkösjoukkue majailee ykkösdivarin pudotuspaikalla hävittyään tavoilleen uskollisesti kaksi kertaa otteluvoitoin 1-2. "Squashdivari on tosi kovatasoinen ja voitin molemmat otteluni", joukkueen upouusi brittivahvistus Ben Holden (kuvassa nettitoimituksen haastateltavana kahvituokiolla) kuvailee Tuusulan hienosti kuntoon laitetulla hallilla pelattua liigakierrosta. Joukkueella on kaikesta huolimatta oiva mahdollisuus ohittaa peräti kaksi muuta joukkuetta supertasaisen sarjansa viimeisellä kierroksella.

Kakkosdivarissa HSRC:n joukkueiden numeroinnit eivät ollenkaan vastaa urheilullista menestystä. HSRC IV nimittäin johtaa lohkoansa, HSRC III on lohkonsa toisena ja HSRC II neljäntenä. Kaikilla on vielä yksi pelikierros jäljellä, ja sekä III- että IV-joukkue voivat selvittää tiensä nousukarsintaan!

Liigakierroksen tuplavoittajia olivat Riina Koskinen, Henrietta Huuhka, Michaela Björnström, Ben Holden, Jukka Havaste, Ville Nikunen ja Mikko Viljanen.

HSRC menestyy liigassa!

Riina_lentaa_800

Riina Koskinen vastasi lauantain liigakierroksen parhaasta suorituksesta voittamalla miesten edustusjoukkueen ykköspelaajien ottelun viidennen erän pistein 11-9 fanaattisten joukkuetovereiden ja täyden katsomon edessä. "Riina on best!", joukkueen kapteeni J. Vikström tiivistää tunnelmat.

Huippusuorituksia nähtiin myös muissa joukkueissa! HSRC III ja IV johtavat lohkojansa I- ja II-joukkueiden ollessa hyvissä tarkkailuasemissa.

Viralliset ja kattavat tulokset esitellään SSqL:n liigatulosseurannassa.

Päivitys: ESRC:n pääkoutsi on julkaissut upean videon liigakierrokselta! Se ehdotonta katsottavaa kaikille liigasta kiinnostuneille.

 

Naiset jatkavat liigakärjessä!

_FOX4299

Uusiiko HSRC naisten mestaruuden – kuva viime kauden mestaruusjuhlista.

Squashliigaa on tulosraportoinnin uudistumisen myötä ollut aikaisempaa hieman vaikeampaa seurata, mutta jos kirjautuu ClubLockeriin niin löytää etsimänsä ennemmin tai myöhemmin! Eikä kiireisimmilläkään ole hätää, nettitoimitus kertoo tärkeimmät täkyt eli HSRC:n joukkueiden kuulumiset:

  • HSRC:n naisten edustusjoukkue, joka sijoittui kuudenneksi squashin alkusyksyn eurocupissa, on jatkanut hyviä otteita liigassa. 17 sarjapisteellään joukkue on tehnyt kaulaa kakkosena olevaan ESRC:n joukkueeseen, jolla on 9 sarjapistettä. Eilisellä sarjakierroksella joukkue otti täyden potin kahdella 3-0-voitolla. Uutena tulokkaana joukkueeseen liittynyt Hong Kong -taustainen Monique on tehnyt vakuuttavaa jälkeä ja voittanut kaiken lisäksi kaksi ottelua miesten divarijoukkueessa!
  • Miesten edustusjoukkue tai ykkösjoukkue, kuten jotkut haluavat joukkuetta kutsua, pitää perää ykkösdivarinsa lohkossa. Lohko on kuitenkin niin tasainen, ettei kärkipaikkakaan ole pitkälle karannut. Kaikki tällä kaudella pelatuista 12 ottelusta ovat päättyneet 2-1 (!). Suurkiitos tapahtumaguru Kalevi Koivulalle kotikierroksen hienoista valmisteluista!
  • Kakkosdivarijoukkueet ovat oivassa vireessä! Kakkosjoukkue otti yhden voiton ja on lohkonelonen kun taas nelosjoukkue otti kaksi voittoa ja on lohkokakkonen. Kolmosjoukkue otti yhden voiton ja on – tietysti – lohkokolmonen.
  • Kierroksen tuplavoittajia olivat Michaela Björnström, Kwai Wah Monique Hui, Petteri Repo, Teemu Suvanto, Timo Tulonen, Kari Hiltunen, Ville Nikunen ja Lauri Larvus.

My Pictures

Petteri Repo ja Eetu Tuominen pitävät edustusjoukkueen tarkkailuasemissa (Kuva: Marko Värilä)

 

HSRC – ESRC II 3-0

_FOX3861

HSRC:n naisten edustusjoukkue voitti ESRC:n kakkosjoukkueen SM-liigan välierissä otteluvoitoin 3-0 ja selvitti näin tiensä loppuotteluun! ESRC:n joukkue antoi hyvän vastuksen hieman jännittyneesti aloittaneelle HSRC:lle. Hyvätasoisesta välierästä on hyvä jatkaa loppuottelussa klo 14.30!

_FOX3818

Kolmospaikkaa pelannut Maarit Ekholm varmisti pääsyn loppuotteluun.

_FOX3951

Kakkosten pelissä Milla Uusitalo hankki hyvän pelituntuman.