Kiitos, Kalevi Koivula!

Squash_DunlopCup2017

HSRC:n legendaarinen squashin monitoimimies Kalevi Koivula on päättämässä kilpailunjohtajauransa komeasti! Juhlakilpailun Dunlop Cupin pelaajat, järjestäjät ja katsojat kiittävät Koivulaa lukuisista ikimuistoisista ja riemukkaista hetkistä.

"Squashissa on monia ennätyksiä, joita ei ihan helpolla rikota: Jahangir Khanin viiden vuoden voittoputki, Olli Tuomisen 17 Suomen mestaruutta ja Kalevi Koivulan viidelle vuosikymmenelle ulottuva kilpailunjohtajuus!", HSRC:n puheenjohtaja Markku Laurén arvioi. "Olen myös valmentanut yhden squashin maailmanmestarin", Koivula lisää ansioluetteloonsa katsoen Eetu Tuomista. "Valmennus tapahtui 80-luvulla." Kalevi Koivulan toiminta squashin parissa jatkuu vielä monella osa-alueella.

"Kaikki hienot teot ovat tiimityötä ja Squashliitto haluaa tässä yhteydessä huomioida myös Kalevin työparin Anneli Koivulan", Squashliiton varapuheenjohtaja Raimo Yliranta kiittää. Nettitoimitus puolestaan haluaa muistuttaa, että Kalevin silmäterä Anneli on paitsi upea seura-aktiivi myös racketballin yleisen luokan hallitseva Suomen mestari.

Dunlop Cup jatkuu tänään mitali- ja sijoituspeleillä, joiden etenemistä voi seurata Tournamentsoftwaressa.

Päivitys: Jari Metherin blogipostaus Lauttasaaren liehuletistä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tällä artikkelilla on 3 kommenttia

  1. Jan Matalamäki

    Lämmin kiitos Kalelle lukuisista loistavasti läpiviedyistä kisoista!🖒

    Jani Matalamäki

    Letku Squash (Lauttasaaren VPK), sittemmin tunnettu Metro Squashina 1980-)

    HSRC 1994 -)

  2. Matti Mannonen

    Kiitos Kale myös lukemattomien vakkarikisojen väsymättömästä järjestämisestä! Olet osaltasi edistänyt kössikansakunnan liikkumista ja uusiin pelikavereihin tutustumista loistavalla tavalla.

  3. Timo Kaisla

    Vuosien saatosta, Kiitos ja Onnea,ja pitkää ikää😃!

    Hengissä ollaan ja Saksasta palattu Suomen Tapiolaan.

    Parhaat terveiset kotiin😃!

    Timo