Tuominen vs. Shabana nyt Kairossa?
Olli Tuominen, HSRC.n ykköspelaaja ja Amr Shabana on sijoitettu samalle puolelle kaaviota Kairon ammattilaisturnauksessa. Shabana on ykkössijoitettu ja Olli nelossijoitettu. Eli voimme siis seurata kuinka treenikaverit ottavat taas yhteen.
(lisää…)
Juniorileiri 24.9 – 25.9
Squashpainotteinen Palloiluleiri
Nuorille mailapelihenkisille hauska mahdollisuus tutustua kössin saloihin Merihaassa
Tuominen – Shabana 1-1

Shabana vei ensimmäisen
HSRC:n ja Suomen hallitseva mestari Olli Tuominen kohtasi vuoden 2003 maailmanmestarin Egyptin Amr Shabanan Merihaan palloilutalolla 10 ja 11 elokuuta. Näytösottelut tarjosivat erittäin asiantuntevalle yleisölle mahdollisuuden kokea kansainvälisen tason huippusquashia. Shabana on elokuun maailmanlistan #7 ja Tuominen #17.

Toinen ottelu Ollille
Tuominen ja Shabana kohtasivat viime vuonna kahdesti ja voitot menivät tasan. Tasaista oli myös näytösotteluissa. Ensimmäisen vei Shabana jännittävien vaiheiden jälkeen erin 3-2. Viides erä meni monelle jatkopallolle ja ratkesi vasta, kun Shabana nikitti vastustamattomasti. Uusi pistelaskutapa lisää ainakin katsojien jännitystä. Ammattilaiset saavat edelleen jokaisesta voitetusta pallosta pisteen, mutta erät pelataan vain yhteentoista ja kahden pisteen erolla. Tuominen – Shabana (7-11, 11-3, 11-8, 5-11, 10-11(4-6)) Squash.fi:n raportti
Toisen näytösottelun vei Tuominen kotiyleisön riemuksi erin 3-1. Ensimmäinen erä meni tiukasti Shabanalle, mutta jatkossa Olli oli sitkeämpi. Tuominen – Shabana (10-11(2-4), 11-5, 11-9, 11-3) Squash.fi:n raportti
Ollin tavoite on alkavalla kaudella nousta maailman kymmenen joukkoon ja Shabanan kolmen joukkoon. Näytösotteluista Olli sai kovasti vauhtia tuleviin koitoksiin!
Kerhohuoneen uusi tyyli
Kunniapuhis ja puhis nostivat tuopit kerhohuoneen uusien pöytien ja jakkaroiden kunniaksi. Petri Levomäen ansiokkaan vinkin myötä huonekalut saatin hankittua O'Malleysin uudistaessa sisustustaan. Webbitoimitus testasi ne ja totesi erittäin istuviksi. Nyt…
Junnuleiri
Juniorit kokoontuivat Merihakaan viikon pituiselle leirille. Merihaassa olikin reipasta squashhenkeä, joka syntyi peräti 26 juniorin toimesta.

Muikea kolmikko
Tuominen HSRC:n mestari 2005
Olli Tuominen selviytyi HSRCn supersarjan mestariksi pitkän kilpailun päätteeksi. Finaalissa kaatui Risto Jokinen erin 1-0. Jarmo Karjala otti pronssin. Mitalit jaettiin myös muissa sarjoissa, joiden luokitteluperusteet puhis kertoi vasta pelien päätyttyä. Onnittelut mitalisteille hyvistä peleistä ja onnistuneista sarjaluokituksista!
Erityismaininnan ansaitsee Juha Hatjasalo, joka pelasi elämänsä kilpailut, mutta joutui taipumaan välierissä Olli Tuomiselle. Puolivälierissä Juha kävi Laitisen Timon kanssa jännittävän ja kuluttavan maratonottelun. Juha väänsi sen lopulta kotiin 2-1 (7-9, 9-8, 9-8). Kun Olli Tuominen vielä hyökytti Juhaa välierissä oli Jarmo Karjalalla helppo paikka napata pronssimitali Juhalta. Tosin Juhan kovaa kuntoa todisti se, että oli vielä kisojen jälkeen hakemassa haastajia.
Pienen purtavan ja palkintojen jaon jälkeen matkattiin perinteisellä HSRC Cruisella Kulosaaren ja Kaivopuiston kautta keskustan yöhön. Nikkitaiturit näyttivät taitojansa siellä täällä pitkin Helsingin parketteja.

Puhis ja supersarjan mitalistit Risto Jokinen (2), Olli Tuominen (1) ja Jarmo Karjala (3)
(lisää…)
HSRC:lle naisten liigapronssi ja karsintavoittoja
HSRC:n naisten liigajoukkue saavutti SM-pronssin voittamalla ESRC:n otteluin 3-0. Onnittelut mitalisteille! HSRC - ESRC 3-0 Elina Kononen - Pia Ojala 3-0 (9/2 9/1 9/0) Eevamaria Vuolo - Maria Rehula 3-0…
Juniorivetäjiä
Seura laajentaa junioritoimintaa ja tavoitteena on aloittaa kevään aikana uusia ryhmiä eteenkin 6 - 9 vuotiaille. Mikäli olet kiinnostunut liittymään juniorivetäjiemme iloiseen joukkoon, ota yhteys Ilkka Lindiin p. 0400 592544…
Toimintasuunnitelma 2005-8
Helsinki Squash Rackets Club toimii Merihaan Palloilutalossa. Seuraavan kolmivuotiskautisen tärkeimmät kehityskohteet hallituksen mielestä ovat junioritoiminnan kehittäminen, lauantaitoiminnan aktivointi, nuorten drop-out ilmiön ehkäisy ja seuran tunnettavuuden lisääminen.
Eräs tärkeä tapahtuma tällä ajanjaksolla on vuoden 2006 seuran 35-vuotissyntymäpäivät. Lisäksi tavoitteena on seuran jäsenmäärän kasvattaminen 250:een ja junioreiden lukumäärän kasvattaminen 30:een. Tärkeää on säilyttää hyvä yhteistyöhenki hallin, Squash-liiton ja Helsingin kaupungin kanssa.
(lisää…)
