Seura

HSRC-paita on ylpeyden aihe

HSRC on Suomen suurimpia, kauneimpia ja perinteikkäisimpiä squashseuroja. Sen jäsenet ovat jo kohta neljän vuosikymmenen ajan kilpailleet menestyksekkästi sekä kansainvälisillä että kansallisilla kentillä.

Kilpailumenestyksestä huolimatta HSRC:n jäsenet ovat aina olleet toiminnan keskipisteessä. Sekä miehille, naisille että junioreille löytyy kaikille jotakin kivaa.

HSRC:n jäsenyys tarjoaa tietenkin myös merkittäviä jäsenetuja. Kannattaa käyttää ne hyväkseen. Iloiset, aktiiviset jäsenet ovat HSRC:n tukipylväs!

Kerhoillat

Kerhoillat ovat HSRC:n toiminnan kulmakivi, koska kerhoilloissa seuran jäsenet voivat tavata toisiaan luonnostaan. Siksi perjantaisin klo 18-20 ja lauantaisin klo 17-19 järjestettävien kerhoiltojen yhteyteen keksitäänkin mielellään leikkimielisiä kilpailuja ja tapahtumia. Kerhoiltamaksu on perjantaisin aikuisilta 7€ ja junioreilta (alle 19v) 2.5€ ja lauantaisin aikuisilta 5€ ja junioreilta 2.5€. Kausikortilla voi osallistua kerhoiltoihin ilman lisäveloitusta.

Naisten klubi

HSRC:n naiset järjestävät Naisten klubin sunnuntaisin. Miellyttävä ja kohtelias Heikki Kononen valmentaa ja antaa hyödyllisiä neuvoja. Hauskaa on ollut! Tule testaamaan kuntosi, intosi ja tsemppisi sunnuntaina, mukaan mahtuu kyllä! Hallimaksu on 5€/kerta (juniorit ja opiskelijat 2.5€) ja lisäksi tulee valmentajamaksu, joka peritään erikseen syys- ja kevätkaudelta. Tiedustelut Heikki Kononen 040-8604818.

Aikataulu kaudelle 2010 – 2011 julkaistaan pian.

Juniorit

Tällä hetkellä yli kaksikymmentä junioria osallistuu valmentajamme Ari Pelkosen vetämiin harjoituksiin. Junioritoiminnasta saat tarkempia tietoja Ilkka Haapakoskelta: 050-577 9752, ilkka.haapakoski@welho.com. Aikataulu kaudelle 2010 – 2011 julkaistaan pian.

Olisi toivottavaa, että juniorit käyvät mahdollisimman paljon HSRC:n seurailloissa ja vapaa-aikanakin pelaamassa. Seuraillat järjestetään Merihaan Pallohallissa perjantaisin alkaen klo 18 ja kertamaksu juniorilta on 2.5 €. HSRC:n juniorit pääsevät pelaamaan edullisesti arkipäivisin ennen klo 15 ja viikonloppuisin (2,5€) ilman kentänvaraamisoikeutta.

Pyydämme vanhempia tarkistamaan, että juniorilla on sellainen tapaturmavakuutus voimassa, joka korvaa harjoittelussa mahdollisesti tapahtuvat loukkaantumiset. Suomen Squashliiton lisenssi on hyvä vaihtoehto. Ohjeet lisenssistä löytyy netistä sivulta: www.squash.fi/?p=90

Kalen kisat

Ikinuori seurakonkari Kalevi Koivula järjestää monenmoista pelitapahtumaa Merihaan pallohallilla:
- kuntoklubit lauantaisin ja sunnuntaisin
- vakkarikisan, jossa pelataan lohkoissa muiden samantasoisten pelaajien kanssa
- tosimieskisan, jossa jokaiselle tosimiehelle löytyy sopiva ikä- tai painoluokka
- tasoituskisan, jossa on luvassa kilpailukauden tasaisimmat ottelut
- 4-peli Grand Prix -sarjan, jossa yhdelle squashkentälle saadaan sulassa sovussa mahtumaan neljä pelaajaa

Tiedustelut Kalevi Koivula, 041-5162514

Yhteystiedot

HSRC:n sihteeriin Karri Kauppiin (050-366 2377, hsrcinfo@gmail.com) kannattaa ottaa yhteys, kun haluaa tietää lisää seuran toiminnasta. Karri ylläpitää seuran postituslistaa.

Nettiasioissa, juttuvinkeissä yms. kannattaa ottaa yhteys Petteri Repoon (0400-737 968, repozilla@gmail.com). Rahastonhoitaja Juha Raumolin (juha.raumolin@welho.com) osaa neuvoa rahaliikenteessä. Myös muut hallituksen jäsenet auttavat parhaan kykynsä mukaan (ks. Hallitus 2010).