Tuominen HSRC:n riveihin!


Olli Tuominen

Squashin hallitseva Euroopan ja Suomen mestari Olli Tuominen siirtyy edustamaan Helsingin perinteikästä squashseuraa HSRC:tä.

“Tosi hyvä fiilis, tosi kiva palata HSRC:hen”, hyväntuulinen mestari kuvailee seurasiirtoa. “Minulla on paljon hyviä muistoja HSRC:stä.” HSRC:n riveissä Tuominen voitti junioreiden Euroopan mestaruuden vuonna 1997 ja ensimmäiset yhdeksän yleisen luokan Suomen mestaruuttaan vuosina 2000-2008.

“Tähtäämme liigamestaruuteen”, Tuomisen tulosta innostunut SM-liigajoukkueen kapteeni Juha Hatjasalo iloitsee. Viime kaudella HSRC:n joukkue jäi täpärästi mitalipeleistä, mikä johti joukkueen perusteelliseen vahvistamiseen.

Tuomisen hankinta siirtomarkkinoilta on melkoinen kaappaus HSRC:n GM:lle Antti Lindille. Lind iski silmänsä myös vikkeläkinttuiseen squashlupaukseen Kristian Rautiaiseen. Rautiaisen uran ennakoidaan kehittyvän hyvin seurassa, joka on Tuomisen ohella kehittänyt Juha Raumolinista kansainvälisen juniorimestarin.


Kristian Rautiainen, Sille Rikko ja Jaakko-Antti Peltola

“Seuran vaihto tekee hyvää urani tässä vaiheessa. Hyvä nähdä, kuinka HSRC:ssä toimitaan”, Rautiainen arvioi. “Kevään mitalipeleissä Rautiainen on tosi kovassa iskussa,” GM Lind lupaa.

HSRC:n joukkue vahvistuu lisäksi konkaripelaaja Jaakko-Antti Peltolalla. Huhut, joiden mukaan GM Lind hankki Peltolan HSRC:n riveihin tarjoamalla sisarusalennusta jäsenmaksusta eivät pidä paikkansa, vaan Peltola janoaa menestystä. “Mestaruutta kohti mennään”, Peltola toteaa tyynesti.

Naisten SM-liigajoukkuetta GM Lind vahvisti Sille Rikolla. “Tavoite on kirkastaa viime vuoden mitali.”

HSRC:n liigajoukkueiden kokoonpanot julkistetaan ensi viikonloppuna.

Cover for Helsinki Squash Rackets Club
368
Helsinki Squash Rackets Club

Helsinki Squash Rackets Club

Squashia hyvässä seurassa vuodesta 1971 lähtien.

HSRC:n naisten liigajoukkue on voittanut SM-hopean liigakaudella 2026! Joukkuessa pelasivat Riina Koskinen, Henrietta Valta, Johanna Penttilä, Aurora Vikström ja Meeri Särkkä - onnittelut koko joukkueelle! 🤩HSRC onnittelee naisten Suomenmestaria ESRC:a ja kiittää kaikkia joukkueita hienosta SM-liigakaudesta! 🙏www.hsrc.fi/hsrc-mitalijahdissa/📸: Petteri Repo#HSRC #aimcapitalsquashliiga #squash ... See MoreSee Less
View on Facebook
Kiitos KSQ hyvistä järjestelyistä, onnea kaikille mitalisteille ja tervetuloa HSRC:n järjestämään Keitsi Cupiin Talissa lauantaina 18.4.! 🤩 ... See MoreSee Less
View on Facebook
HSRC:n naiset pelasivat liigakauden vikan kierroksen viikonloppuna – kentillä nähtiin sekä SM- että 1. divarin joukkueet 😎 SM-joukkue pelasi Lahdessa tasaisia ja vauhdikkaita otteluita, joissa nähtiin hyviä yksilösuorituksia ja vahvaa tekemistä läpi kierroksen 💪1. divarin HSRC Luchadoras pelasi sinnikkäästi vajaalla kokoonpanolla Espoossa ja keräsi arvokasta kokemusta kauden päätökseen 👊➡️ Lue koko rapsa ja pelaajien kommentit: www.hsrc.fi/hsrc-naiset-kauden-2026-viimeisella-liigakierroksella/➡️ Seuraavaksi katseet kohti playoffseja Talissa 11.4.!#HSRC #aimcapitalsquashliiga #squash ... See MoreSee Less
View on Facebook
Upea suoritus Riina! 🔥🥳RIINA KOSKINEN TURNAUSVOITTOON!Riina Koskinen, Jane Kotila ja Henrik Mustonen osallistuivat tässä viikonlopussa Filip Krüeger Open -PSA-kisaan Tukholmassa. Mustonen lähti tavoittelemaan menestystä 9.000 $ Challenger-kisassa ja Koskinen sekä Kotila 1.000 $ Satellite-kisassa.Koskinen pelasi itsensä upeasti Satellite-finaaliin, jossa hän kohtasi Ruotsin Malin Frankin.Ensimmäinen erä livahti Frankille, mutta sitten Koskinen sai pelinsä uomiin ja kisavoitto irtosi erin 3-1 (8-11, 14-12, 11-8, 11-9)Mustosen tie katkesi Challenger-kisassa ensimmäiselle kierrokselle, mutta hän pääsi mukaan Satellite-kisaan jossa eteni semifinaaliin. Siinä hän hävisi Egyptin Taha Elshafeille 3-0. Elshafei on monelle tuttu edellisviikon Vello-kisasta Helsingissä. Pronssiottelun Mustonen voitti sitten kumartamalla.Jane Kotila puolestaan pelasi Satellite-kisan sijoista 5-6, jossa ottelussa hän kukisti Ruotsin Alma Lövquistin suoraan 3-0. Kotila oli hävinnyt oman neljännesfinaalinsa Malin Frankille niukasti 2-3.Kisasivusto täällä: squashse.tournamentsoftware.com/tournament/41E82C5A-B805-4400-BE17-2B0896D04B9D📷 Tommi Tapola ... See MoreSee Less
View on Facebook