Cooper

Squashinpelaajien toinen perinteinen Cooper juostiin 8.8. Jarmo Karjala raportoi:

cooper.jpg

Kahdeksan urhoollista lähti viivalle tavoittelemaan hapenottokykynsä rajoja lämpimässä ja pilvipoutaisessa säässä Nummelan kentällä 8.8.2008. Olosuhteet olivat lähes optimaaliset, ainoastaan reippaahko tuuli hidasti hieman vauhtia. Allekirjoittanut lähti taas tapansa mukaan liian kovaa, ensimmäisen kierroksen jälkeen vauhti kuitenkin tasoittui ja alkoi puolenvälin jälkeen hyytymään, kunnes iskin seinään kahdeksan minuutin kohdalla. Olli meni heittämällä ohi ja jätti nopeasti kun yritin pitää maitohappoiset jalkani juoksua etäisesti muistuttavassa liikkeessä. Valmistautuminen ei siis onnistunut, mutta ensi kerralla jätän vetoharjoitukset edeltävällä viikolla tekemättä. Mika lähti varovaisesti liikkeelle mutta paransi nopeasti tahtia. Todennäköisesti rohkeampi aloitus olisi tuonut kolmen tonnin ylityksen. Ollin vauhti oli hyvin tasaista, kovempi jänis olisi voinut parantaa tulosta.

Tapahtuman jatkotkin pidettiin, mutta jätetään raportoimatta. Hauskaa kuitenkin oli. Ja ensi vuonna juostaan taas.

Olli Tuominen 3230 m
Jarmo Karjala 3160 m
Mika Monto 2950 m
Seppo Rissanen 2910 m
Antti Lind 2740 m
Seppo Raiski 2740 m
Hannu Ohtonen 2600 m
Kimmo Nykänen 2600 m.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.