Dunlop Cup muistutti miksi kisaaminen on niin hauskaa

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna pitkä odotus palkittiin kun HSRC järjesti perinteisen Dunlop cupin 10-vuotista taivaltaan juhlineessa Talihallissa. HIljaisen alkusyksyn jälkeen kisoihin saatiin mukaan jo melko mukavat 17 pelaajaa, mahdollistaen “kunnon” kaaviot kahteen eri sarjaan.

Miesten ykköskaavion ennakkosuosikki oli ESRC:n Matias Tuomi, jonka päänahkaa kisoissa lähti hakemaan erityisesti MiSq:n Aleksi Leskinen ja OSK:n Oskari Laitinen. Seuraavista sijoista taisteltiin HSRC:läisten voimin kun lasikoppiin asteli ennakkosuosikkeja haastamaan Ilmari Vikstöm, Ville Nikunen ja Juho Lonkila.

Matias Tuomi oli odotetun kova ja avasi turnauksensa niputtaen ensimmäisellä kierroksella Ville Eskolan 3-0. Semi finaalissa Matiaksen jyräyksen alle jäi samoin lukemin Ilmari. Finaalissa Matiasta vastaan asettui Aleksi Leskinen, joka puolestaan oli ottanut voitot edellisillä kierroksilla Ville Juho Lonkilasta ja Oskari Laitisesta. Aleksin kova vastus ei kuitenkaan riittänyt Matiasta vastaan finaalissa, vaan Matias pääsi nauttimaan turnausvoitosta selvän 3-0 voiton päätteeksi. Pronssista mitali kaulaansa pääsi sovittelemaan Oskari Laitinen, joka kaatoi väsyneen Ilmarin luvuin 3-0 pronssiottelussa. 

Matias Tuomen liike oli liikaa vastustajille. Kuva: © Antti Nikunen

Ykköskaavion viides sija meni Ville Nikuselle, joka hävisi ensimmäisellä kierroksella Laitiselle 1-3 ja voitti seuraavissa otteluissaan Juho Lonkilan ja Olli Marjomaan. Juho puolestaan joutui jättämään polvivaivojen takia leikin kesken toisen kierroksen ottelun jälkeen, jääden tällä kertaa kaavion viimeiseksi.

Full focus. Kuva © Antti Nikunen

Kakkoskaaviossa pelaajat jaettiin kolmeen kolmen hengen lohkoon, joiden voittajat taistelivat sitten turnauksen voitosta. 

Ensimmäisestä lohkosta jatkoon eteni varmoin ottein ESRC:n Kimmo Koskivaara, joka kaatoi HSRC:n Lupu Pitkäsen ja Panu Vuorisen selkein 3-0 lukemin. Kakkoslohkossa saman tempun teki Kimmon seuratoveri Axel Ollikainen, jättäen MyyrSq:n Luukas Raatikaisen ja Smashin Ippe Petäjäsalon nuolemaan tappion karvasta kalkkia. Kolmoslohkossa nähtiinkin sitten jo tiukempaa taistelua kun MyySq:n Andy Nelson ja ESRC:n Vesa Kylmälä taistelivat täydet viisi erää selvittääkseen kummasta kruunataan lohkoykkönen. Tällä kertaa tiukka taistelu päätyi Andyn voittoon. Lohkon kolmanneksi jäi HSRC:n Lars Sjöblom. 

Jatkopelit tanssittin Axel Ollikaisen pillin mukaan, Axelin viedessä Dunlop Cupin voiton Kimmo Koskivaaran ja Andy Nelsonin nenän edestä. Kimmo onnistui voittamaan toisessa ottelussaan Andyn tullen kakkoskaavion toiseksi. 

Miesten ykköskaavion mitalistit Matias Tuomi (kes.), Aleksi Leskinen (vas) ja Oskari Laitinen (oik)

 

Kakkoskaavion mitalistit: Axel Ollikainen (kes), Kimmo Koskivaara (vas) ja Andy Nelson (oik)

 

Toimitus kiittää kaikkia mukana olleita. Kisapaikalla tuntui jo turvalliselta olla ja on erityisen mukava nähdä, että kulunut puolitoista vuotta näytti unohtuneen pelaajilta täysin kun numerolappu oli lyöty itse kunkin rintaan. Tunnelma hallilla oli mahtava koko päivän ja pelaajien kommenteissa korostui, kuinka tärkeää oli saada kunnon kisat pystyyn pitkän tauon jälkeen. Loppujen lopuksi mukaan ei tarvitsisi kuin toisen mokoman 10 pelaajaa ja oltaisiin jo koronaan edeltäneen ajan osallistujaluvuissa. Eiköhän oteta tuo n. 30 osallistunutta kisaaja tavoitteeksi seuraavaan Dunlop Cup:iin.

 

Tarkemma tulokset ja kaaviot löydät Clublockerista

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Timo Tulonen

    Huomioiko seuran sivut HSRC:n seniorijoukkueiden SM-kisoissa saavutetun mestaruuden?

  2. Ville Nikunen

    Moikka Timo. Tottahan toki!