Breaking news: HSRC:n Elina Kononen on voittanut squashin Suomen mestaruuden! Michaela Björnström säesti HSRC:n menestystä voittamalla pronssia.
Elina Kononen voitti MiSq:n Saara Valtolan SM-kilpailujen loppuottelussa erin 3-1 (9/11 11/4 11/8 11/8). ”Se oli tosi jännittävä ottelu”, Elina kuvaili tuntojaan mestaruuden ratkettua.
”Tiesin, että ottelusta tulisi tiukka, sillä Saara osaa puristaa loppuun asti.” Loppuottelijat olivat kohdanneet viimeksi SM-liigafinaaleissa, joissa Valtola veti pidemmän korren voittamalla viidennen erän pistein 11-9.
I. Ensimmäisen erän lopulla Saara Valtola hankki itselleen muutaman pisteen etumatkan, jota Elina ei saanut kurottua kiinni hyvästä yrityksestä huolimatta. Erä jännittävien loppuvaiheiden jälkeen Valtolalle pistein 11-9.
II – III. Toiseen erään tuli keskittynyt Elina, joka otti heti komennon ja siirtyi turvalliseen johtoon, jonka piti erän loppuun asti (11-4). Myös kolmas erä sujui Elinan aktiivisen ja positiivisen pelin merkeissä, vaikka olikin paljon edellistä erää tasaisempi (11-8).
IV. Neljäs erä oli kaikkein jännittävin. Tiukoissakin paikoissa Elina pystyi pitämään keskittymisensä ja sijoittelemaan palloa taitavasti kentän eri puolille. Hallittu rystypuolen pikkuboast ratkaisi mestaruuden lopullisesti Elinalle. Sitä seurasivat raukea tuuletus, Valtolan kiittäminen hyvästä pelistä ja Esport Centerin täpötäyden katsomon kiittäminen loppuottelijoiden kannustamisesta.
”Oma pelini tuntui tosi kivalta”, ilmeisen onnellinen mestari arvioi suoritustaan. Hänen hyväntuulisuutensa on erittäin tarttuvaa.
Elina Konosen mestaruus on HSRC:n historian neljäs. Nina Mohell voitti mestaruuden vuosina 1977-1978 ja Riina Örö vuonna 1976.
Konosen ja Björnströmin kausi jatkuu ensi viikolla Ranskan Aix-en-Provencessä pelattavilla EM-joukkuekilpailulla.
HSRC onnittelee Konosta ja Björnströmiä upeasta menestyksestä squashin henkilökohtaisissa SM-kilpailuissa ja toivottaa menestystä EM-joukkuekilpailuun.
SM-kilpailujen täydelliset tulokset löytyvät SSqL:n tulospalvelusta.
Onneksiolkoon Ellu ! Toivoo Levo
Heippa!
Kati ja Rauno EU:n kaakkoiskulmalta onnittelevat
Konosen ja Björnströmin tyttöjä tai oikeastaan jo ladyja upeasta suorituksesta SM-kisoissa. Toivomme heille menestystä muutenkin.
Kati ja Rauno
Torreblancasta