Esittelyssä Juho Lonkila

Ovatko seuran taustajoukot sinulle jo tuttuja? Seuramme hallitus koostuu aktiivisesta poppoosta squashintoilijoita. Nettitoimitus esittelee kesän aikana kyseistä porukkaa, ja tänään esittelyvuorossa Juho Lonkila! 

“En näe estettä esimerkiksi SM-sarjapaikasta taistelusta, varsinkin jos joukkueeseen saadaan pientäkin täydennystä”, mainitsee Juho HSRC Luchadorsin tavoitteista. Lue lisää alta!

 

 

Rooli HSRC:ssä

Juhon ensimmäinen HSRC hallituskausi oli vuonna 2021, osana niin sanottua sukupolven vaihdosta hallituksen riveissä. Juho on vahvasti mukana seuran strategian suunnittelussa, ja seuran vaatekaupat – Blomma Group ja Hel Goods – ja sieltä saatavat tyylikkäät HSRC seuravaatteet ovat Juhon työn tulosta. Homma lähti liikkeelle kun seuralainen ehdotti että seuralla pitäisi olla oma pipo, ja siitä idea kehittyi laajempaan toteutukseen. HSRC:n perinteinen logo päivitettiin seuran 50-vuotisjuhlan kunniaksi ja koristaa nyt seuravaatteita. 

Kun puhutaan seuran toiminnan kehittämisestä, Juho näkee tärkeänä HSRC:n brändin vahvemmin esilletuomisen. “Tulevaisuudessa meidän pitää olla squash-seurojen IFK”, sanoo Juho viitaten helposti tunnistettavaan ja katu-uskottavaan seuraan. Seuralla on Keijo Kiukkolan perintönä jo vahva brändi-identiteetti, mikä antaa hyvät lähtökohdat edelleen kehittää HSRC-brändin tunnettavuutta. Juhon näkemys on että seuran prosessien automatisointi edesauttaa vapaaehtoisvoimin tehdyn työn keskittymistä mielekkäämpiin ja vahvempaa lisäarvoa tuottaviin tehtäviin. 

Kössipolku ja tavoitteet

Juhosta tuli HSRC:n jäsen vuonna 2019, SM-junioritason jääkiekko- ja sulkapallouran jälkeen. Kun peukaloon tuli nivelsidevamma ja sulkapallon pelaamisesta ei tullut enää mitään, Juho tajusi että squashmailan kädessä pitäminen kuitenkin onnistui. Työporukan kanssa squashia pelanneena, tavoitteeksi tulivat kansalliset kisat ja sitä kautta seuraan liittyminen oli ajankohtaista. HSRC:n Jyrki Wahlstedt vastasi liittymispyyntöön parissa tunnissa ja Juho lähti seurailtaan pelaamaan,  minkä seurauksena oli jäsenyys Matti Kallion luotsaamassa liigajoukkueessa. Aikuistreenien porukka imaisi Juhon vielä vahvemmin HSRC:n toimintaan mukaan, ja loppu on historiaa.

Seuran kotihallista Merihaassa Juho nostaa esiin sen urbaanin sijainnin mikä on squashille ominaista: “Merihakaan livahtaa vähän kuin kellariin keskustassa, mikä on lajihenkeen kuuluvaa”. Lokaatio myös on uniikki jatkumo edesmenneille helsinkiläisille squash-halleille joita löytyi entisaikoina useampia ihan kaupungin keskustassa.

Juho kertoo että työporukan kanssa squashia pelatessa vastaan tuli toinen harrastaja joka oli vakuuttunut että Juholla oli jo pidempää taustaa lajin harrastamisesta ja suositteli kisoihin osallistumista, mikä sai kipinän ajatuksesta syttymään. Tavoitteista puhuttaessa HSRC Luchadorsin riveissä edustava Juho mainitsee: “En näe estettä esimerkiksi SM-sarjapaikasta taistelusta, varsinkin jos joukkueeseen saadaan pientäkin täydennystä”. “Kun tulee hallille, yleensä on paljon parempi fiilis vaikka olisi ollut huono päivä muuten”, tiivistää Juho korostaen joukkueen yhteishengen ja mukavan fiiliksen tärkeyttä tavoitteellisuuden ohella. Squash tuo myös hyvää vastapainoa arkkitehdin päivätyölle.

Vahvuudet ja inspis

Juho painottaa miten tärkeää treenaamisessa fyysisen suorituksen lisäksi on henkisen puolen huomioiminen. Kun työkiireistään väsynyt pelaaja saapuu aikuistreeneihin ja valmentaja kehottaa lepäämään, se luo uskoa kokonaisvaltaisesta huomioimisesta. “Karvanaama hymyilee lasin takana kun kaikki lyönnit menee ihan toisin kuin on hetkeä aikaisemmin ohjeistettu”, on Juhon kuvaus Tomppa Niinimäen empaattisesta  ja hyvää fiilistä nostattavasta lähestymistavasta seuran aikuistreenien yhteydessä. 

Vahvuuksiaan pelaajana Juho kuvailee seuraavasti: “Kaikki hypystä otettavat lyönnit, niissä olen paras”, mikä kertoo vahvoista jaloista, jotka auttavat nopeiden lähtöjen ottamisessa kentällä. Loisteliaan jalkapelin lisäksi strateginen ajattelu pelien yhteydessä on Juholle tunnuksenomaista.

Inspiraatiota pelaamiseen Juho ammentaa muista seuran jäsenistä. Juho nimeää HSRC:n Lasse Sjöblomin, jonka kokee erittäin oleelliseksi osaksi porukkaa, ja joka tuo mukanaan hyvää ja rentoa fiilistä. Esikuvakseen Juho mainitsee Karim Abdul Gawadin, jonka pelityyliä mies kuvailee tyylikkääksi ja viihdyttäväksi.

Cover for Helsinki Squash Rackets Club
367
Helsinki Squash Rackets Club

Helsinki Squash Rackets Club

Squashia hyvässä seurassa vuodesta 1971 lähtien.

Onko squash57 jo tuttu?? Kyseessä on siis squashin sukulaislaji, ja kryptinen 57 viittaa pallon suurempaan läpimittaan.HSRC:ssäkin löytyy viisseiskan pelaajia ja peli-iltoja, ja ensi kuussa (23.-24.5.) HSRC järjestää myös lajin Openit Talissa. Kannattaa kokeilla, sillä laji on varsin mainio! 🥰Ensi kertaa squashviisseiskaa pelannut luonnehtii peliä riemastuttavaksi: pallo pomppii enemmän ja tavallaan kreisimmin kuin peruskössipallo ("squash40"). Jos squashia ei tunne ennestään, viisseiskassa pääseekin heti kunnon meininkiin 💪Normisquashista tutut kikat taas voivat aiheuttaa viisseiskassa yllättäviä tilanteita, ja joskus lajissa käytettävä vähän lyhyempi maila tuntuu olevan hitusen väärässä paikassa. Haastetta ja hauskuutta siis löytyy squashia jo pelanneillekin.HSRC suosittelee Squash57:n kokeilemista - ja jos pallo on yhtään hallussa, osallistumista myös Finnish Squash57 Openiin! 🤩clublocker.com/tournaments/19049/infoKuvassa viisseiskaamassa Tuukka Niemi. 📸: Petteri Repo / @rpzil ... See MoreSee Less
View on Facebook
HSRC järjesti kansallisen Dunlop Cupin ja nuorille suunnatun Keitsi Cupin 10. osakilpailun 18.-19.4.2026 Talissa!😎Kisaviikonloppuna sai harvinaiseen tapaan nauttia sekä ovelien kettujen että uuden sukupolven pelistä Talissa, kun Dunlop Cup pelattiin 46 osallistujan ja Keitsi Cup 16 osallistujan voimin. Mukana oli sekä todellisia konkareita, kuten Olli Tuominen, että ilahduttavasti muutamia ensikertalaisia Keitsi Cupissa! 🥰Tsekkaa tulokset ja kaikki kisakuvat nettisivuiltamme: www.hsrc.fi/dunlop-cup-kevat-2026-keitsi-cup-by-hsrc/HSRC kiittää kaikkia osallistujia ja onnittelee mitalisteja! 🤩Ps. seuraavaksi sennujen ja junnujen yhteisturnauksen makuun pääsee liiton järjestämässä Finnish Junior & Masters Openissa Talihallissa elokuussa. Lue lisää osoitteessa www.squash.fi/Finnish+Junior++Masters+Open+2026Kuvat: Poku Salo & HSRC#HSRC #DUNLOPCUP #keitsicup #squash ... See MoreSee Less
View on Facebook
HSRC:n naisten liigajoukkue on voittanut SM-hopean liigakaudella 2026! Joukkuessa pelasivat Riina Koskinen, Henrietta Valta, Johanna Penttilä, Aurora Vikström ja Meeri Särkkä - onnittelut koko joukkueelle! 🤩HSRC onnittelee naisten Suomenmestaria ESRC:a ja kiittää kaikkia joukkueita hienosta SM-liigakaudesta! 🙏www.hsrc.fi/hsrc-mitalijahdissa/📸: Petteri Repo#HSRC #aimcapitalsquashliiga #squash ... See MoreSee Less
View on Facebook
Kiitos KSQ hyvistä järjestelyistä, onnea kaikille mitalisteille ja tervetuloa HSRC:n järjestämään Keitsi Cupiin Talissa lauantaina 18.4.! 🤩 ... See MoreSee Less
View on Facebook