HSRC kovaan lohkoon Eurocupissa

Kuva: Poku Salo

Pohjois-Irlannin Belfastissa syyskuun 8.-10. päivä pelattavien seurajoukkueiden Euroopan mestaruuskilpailujen alkulohkot on arvottu. Viime kauden runkosarjan voitolla paikkansa niin sanottuun Eurocupiin varmistanut HSRC:n miesten edustusjoukkue joutui toteamaan arvan olleen armottoman kova tällä kertaa. Vastaan asettuu kisan toiseksi sijoitettu saksalainen RC Worms ja Ukrainan mestari Petroholding SC.

Etenkin RC Worms kuhisee maailmanluokan pelimiehiä. HSRC:n ykköspelaaja joutuu todelliseen testiin kohdatessaan entisen maailmanlistan ykkösen Australian David Palmerin. Kakkospaikkaa saksalaisjoukkueessa pelaa italialainen Davide Bianchetti ja kolmosena juuri päättyneissä MM-kisoissa Henri Mustosta höykyttänyt Jens Schoor. Nelospelaajakaan ei esittelyjä kummemmin kaipaa, sillä Marcus Berrett voitti MM-kisoissa Italian paidassa kaikki pelaamansa ottelut.

HSRCn joukkue on kuitenkin valmistautunut koitoksiin harjoittelemalla koko kesän. Ykköstykki Heikki Kononen on kuluttanut kesällä muutamat parit lenkkikenkiä ja kakkospelaaja Aleksi Leskinen osoitti jo kauden avauskisan voitolla olevansa kovassa iskussa. Nelosena luutiva Toni Lötjönen on viimeistellyt kisakuntoaan pelaamalla racketballia ja hankkimalla kuntosalilla massaa. Pyry Poikolainen sen sijaan on hionut peliään leireimällä viimeiset kaksi viikkoa Rhodoksella. HSRC on siis vähintäänkin iskussa.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.