HSRC:n squashmestaruuskilpailut la 6.5.2017

hsrcmestis2017


15 osanottajaa laitettiin 16 kaavioon. Lähes kaikille tuli 4 ottelua, joista 3 ensimmäistä pelattiiin paras 3:sta ja 4. peli paras 5:stä. Vuoden 2016 mitalistit olivat 1. Janne Elovirta, 2. Eetu Tuominen ja 3. Jussi Vikström. Viime vuoden kolmikosta oli pois maailmanmestari Eetu-vaari käsivamman vuoksi (syy tuntematon). Finaalissa poika Ilmari väsytti isä Jussin suoraan erin 3-0. Tällä kertaa isä-Jussi ei voinut enää vedota ns. lihaskalvorepeämään, koska runsaslukuinen pelaajakatsojajoukko olisi tekosyyn huomannut, eli pojasta polvi paraneepi (on jo parantunut). Pronssiottelussa viime vuoden mestari Janne Elovirta voitti A-luokkaan nousseen  ikinuoren Esa Sutelaisen (ikä epäselvä) tasokkaan ja tiukan taistelun jälkeen 3-0.

tulokset

Muut sijat: 5. Kai Kaltiainen, 6. Risto Vuopala, 7. Vasilis Bardis, 8. Antti Lind, 9. Ari Vakkala, 10. Matti Kallio, 11. Jan Matalamäki, 12. Timo Tamminen, 13. Juha Sarlund, 14. Timo Laitinen, 15. Arttu Laurén. Kolme parasta palkittiin Keitsin Klubilla pytyin, mitalein ja laadukkain tavarapalkinnoin.
Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa! Lämpimät kiitokset kaikille osanottajille! Kilp.johtaja Kale Koivula ja rahastajatyttö Anneli
PS. Muistathan seuran racketballmestasruuskilpailut 13.5.2017 kts. kutsu tämän jutun alapuolella.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.