Viime lauantaina kajahti kun vihdoin päästiin taas taistelemaan squashliigan merkeissä. HSRC:lta koppiin asteli kaksi joukkuetta: HSRC Luchadors (1.div) Tampereella ja HSRC II (2.div) Myyrmäessä.
Vajaamiehisenä Myyrmäessä
Myyrmäkeen suunnannut HSRC II (“Tinatuopit”) koki aivan kisapäivän aattona kolauksen, kun joukkueen kapteeni Matti Kallio joutui jättäytymään kierrokselta sivuun loukkaantumisen takia. Viime hetken vammoista kärsi myös Risto Vuopala, joka kuitenkin urhoollisesti veti tennarit jalkaan seuran (ja omaa) kunniaa puolustaakseen. Vajaamiehisenä Myyrmäkeen matkanneeseen joukkueeseen kuului lisäksi kokenut Antti Lind ja seuran komein Kreikkalainen Vasilis Bardis.
Pitkältä pelitauolta koppiin palannut Antti joutui toteamaan niin Myyrmäkeläiset kuin “Talilaiset” vastustajat paremmikseen. Edes kylmällä Karhulla ei pysty voitelemaan pettymystä, jonka kaksi 0-3 tappiota toivat mukanaan Antille.
Vasilis Bardis puolestaan osoitti vahvaa kuntoa napaten 3-1 voiton HSK:n kokeneelta kehäketulta Kale Leskiseltä. MyyrSquashin Kimmo Puukon Vasilis tosin joutui toteamaan vahvemmaksi tiukan neljän erän taistelun jälkeen. Aina voisi jossitella mitä olisi tapahtunut, JOS Vasilis olisi onnistunut viemään ottelun viidenteen erään ;)
Risto Vuopalaa vaivanneet selkävaivat näkyivät miehen otteissa, eikä Ristokaan onnistunut kotiuttamaan tältä kierrokselta pisteitä kotiin.
Kakkosjoukkueen pelit jatkuvat 6.11., jolloin joukkue saa mahdollisuuden parannella asemiaan sarjataulukossa, josta HSRC II löytyy ensimmäisen kierroksen jälkeen peränpitäjän paikalta.
Tarkemmat tulokset Myyrmäestä voit käydä väijymässä Clublockerista.
Tampereella taisteltiin koko rahan edestä
HSRC Luchadorsin squashliiga taival alkoi otteluilla ESRC Diamondsia ja NääsSquashia vastaan Tampereella. GoGo Parkin hienoissa puitteissa olikin upea avata kausi ja tunnelma oli hallilla mahtava läpi pelipäivän. Toimituksen mieltä lämmitti erityisesti kotiyleisön kova ja reilu kannustus – taistelufiilis tarttui yleisöstä yhtälailla muualta pelamaan tulleisiin.
Ilmari Vikström kohtasi päivän ensimmäisessä ottelussaan ESRC:n Tommi Lindin. Ottelua oli jo ennakkoon povattu tiukaksi ja menomatkalla Ilmariin valettiin taistelutahtoa, jotta rankingissa Ilmarin yläpuolella oleva Tommi Lind kaatuisi. Ja lähellä se oli. Kolmannessa erässä väännetyt superpitkät pallorallit näyttivät jo katkaisseen “Pääkoutsin” selkärangan, mutta jostain se Tommi perhana löysi vielä lisävaihteen ja vei yli 40 minuuttia kestäneen ottelun lopulta 3-2 lukemin. Huhujen mukaan Ilmarin jaloissa tuntuu kyseinen myllytys vielä tätä juttua kirjoittaessa. Päivän toisen ottelun Ilmari onnistui viemään kotiin raskaista jaloista huolimatta 3-0 lukemin, kaataen kotijoukkueen Juha Heinosen.
Ilmarin ja Tommi Lindin huikean ottelun voit katsoa alta.
Ville Nikunen avasi liigakauden puolestaan kahdella viiden erän voitolla. Ensin kaatui Espoon Iiro Stubin tiukan väännön päätteeksi ja toisessa ottelussa saman kohtalon koki NääsSquashin Antti Rossi. Kuvastavaa Villen itseluottamuksesta oli, että mies käveli koppiin kummankin ottelun viidenteen erään tietäen, että hän ei ei tule näitä otteluita häviämään.
Juho Lonkila puolestaan avasi kauden omien sanojensa mukaan kankeasti. Myös Juho vietti kopissa täydet kymmenen erää häviten ensin tiukasti Espoon Joel Rousteelle 3-2 ja voittaen NääsSquashin Ari Ojalan samoin lukemin. Roustetta vastaan Juholla oli neljännessä erässä yksi ottelupallo, mutta tällä kertaa pallo pomppi vastustan eduksi. Ari Ojala vastaan käydyssä ottelussa nähtiin pitkästä aikaan klassinen tilanne, kun Juho läväytti pallon Arin takamukseen aiheuttaen yleisössä suuren huolen, josko Ari pystyy enää ikinä “operoimaan” normaalisti posliinilla. “Something went up in Ari’s ass” huutelut täyttivät GoGon, yleisön nauttiessa ottelutapahtumista täysin siemauksin.
Nelospelaajan kierrokselle matkannut Tuukka Niemi nähtiin hikikopissa pitkän loukkaantumisjakson jälkeen. Tuukka näyttikin ensimmäisessä ottelussaan Espoon Ville Eskolaa vastaan, että viheliääksi todetut lyönnit eivät olleet kadonneet mihinkään. Tuukan kunto ei kuitenkaan kestänyt Villen linjaprässiä ja Ville vei tiukan ottelun lopulta 3-1 lukemin. Tuukan toisessa ottelussa joukkueen pahimmat pelot kävivät toteen, kun Tuukalta muljahti polvi kurotuksessa ja Tuukka joutui jättämään leikin kesken. Toivottavasti Tuukka nähdään vielä pelikentillä! Pikaista paranemista!
Luchat majailevat ensimmäisen kierroksen jälkeen sarjataulukon puolessa välissä ja usko loppukauden tekemiseen on korkealla! Tsekkaa tarkemmat tulokset Clublockerista.