HSRC:n naisten edustusjoukkue on voittanut SM-liigan hopean! Hienon kauden päätteeksi menestystä juhlistettiin Talihallin VIP-tiloissa seuraan puhiksen johdolla.
Loppuottelu ennakkosuosikki ESRC:tä vastaan oli jännittävä trilleri alusta loppuun. Erittäin hyvin liikkunut Riina Koskinen haastoi Itävallan maajoukkuepelaajan Birgit Coufalin toden teolla, mutta vielä toistaiseksi kokemus voitti erin 3-1. Maarit Ekholm puolestaan voitti hurjasti kehittyneen Sanna Koivumäen viidennen erän pistein 13-11! Ratkaisevassa ottelussa Espoon Emilia Korhonen onnistui vielä tällä kertaa pitämään nuoren ja nopean Henrietta Huuhkan takanaan erin 3-0.
Näin ESRC vei mestaruuden otteluvoitoin 2-1, mutta ensi kaudella HSRC antaa takuuvarmasti timanttisen kovan haasteen, joten luvassa on kaikkien aikojen liigakausi. Aurora Vikström ja Michaela Björnström tuovat HSRC:n rosteriin hyvän vahvistuksen.
Seuraavaksi naisten huippupelejä pääsee seuraamaan keskiviikkona alkavissa joukkueiden EM-kilpailuissa. Suomen joukkue, johon sekä Riina että Hetta kuuluvat (!!!), pelaa ottelunsa Esport Centerissä. Keskiviikkona klo 11 ensimmäisenä vastassa on Puola. EM-kisoja nettilähetyksineen voi seurata virallisella kisasivustolla. Tule kannustamaan naiset menestykseen!