Emilia Soini, 14v, Espoon Squash Rackets Club ry
”Aloitin pelaamisen 8-vuotiaana yhden kaverin innostamana ja seuran Nuori Suomi -ryhmässä. Nykyään henkilökohtainen valmentajani on Kari Laurikainen. Treenaan noin 7 kertaa viikossa. Kolme kertaa viikossa on yleensä ryhmätreenejä. Kerran viikossa käyn valmentajan kanssa kahdestaan ja muut kerrat ovat joko kisoja tai käyn yksin lyömässä.
Kilpaileminen kehittää ja voittaminen on kivaa. Jos on aiemmin hävinnyt pelikaverille ja sitten voittaa, niin huomaa kehittyneensä. Ryhmässä ja kavereiden kanssa treenaaminen on mukavaa. Kisamatkat ja maajoukkueleirit ovat mukavaa ystävien kanssa vietettyä aikaa. Melkein kaikki tuntevat toisensa ja uusiin kansainvälisiinkin pelaajiin on helppo tutustua. Olen pienikokoinen, joten usealla pelikaverilla on parempi fysiikka parempi, jonka vuoksi saatan jäädä alakynteen. Vahvuutenani on hyvä juoksukunto sekä vahva etukenttäpeli.
Paras saavutukseni on, kun voitin 2009 SM-kilpailut ja pääsin EM-kisoihin Espanjaan. Esikuvani on Heke. Hän on hyvä pelaaja, jonka tunnen myös henkilökohtaisesti. Tavoitteenani on voittaa tulevaisuudessakin SM-kilpailuja ja olla aikanaan myös Euroopan ykkönen.”