Squash on jännittävää, monipuolista ja hauskaa!

Aurora Vikström, 14 v, Helsingin Squash Rackets Club ry

null

”Aloitin neljä vuotta sitten Raisiossa ja nykyisin pelaan Merihaassa Helsingissä. Halusin aloittaa jonkin uuden laji, ja kiinnostuimme isäni kanssa squashista liikuntamessuilla. Alkuun harjoittelin kerran viikossa veljeni ja parin muun juniorin kanssa. Valmentajani on Ari Pelkonen ja nykyään harjoittelen noin 6 kertaa viikossa. Minulla on valmentajan kanssa yksityistreenit kerran viikossa, pelitreenejä perikavereiden (mm. isän ja veljen) kanssa ja kerran viikossa ryhmäharjoittelu valmentajan johdolla. Lisäksi käyn yksin lyömässä, eli treenaan lyöntitekniikkaa valmentajan antaminen ohjeiden pohjalta. Noin kerran viikossa teen myös keppijumppaa ja silloin tällöin ns. liikkuvuustreenejä, joissa kehitetään ketteryyttä ja koordinaatiota. Lisäksi käyn joogaharjoituksissa noin kerran viikossa.

Kilpailuissa kohtaan erilaisia haasteita ja saan kehittymistä edistävää kokemusta. Kilpailumenestyksen perusteella kertyy ns. ranking-pisteitä ja voin seurata sijoitustani sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Lisäksi kilpailumatkoilla on hauskaa varsinkin, kun matkalla on mukana hyviä ystäviä. Laji edellyttää vahvaa keskittymistä. Mikäli ei ole valmistautunut etukäteen riittävän hyvin, ei menesty kilpailuissa. Lyöntitekniikkaani olen kohtuullisen tyytyväinen.

Paras saavutukseni on Ruotsissa käyty Nordic 2008 Eurocupin kilpailu, jossa olin neljäs 25:stä alle 13v:sta tytöistä. Tavoitteenani on Suomen mestaruus omassa sarjassa, tällä hetkellä olen toinen. Lisäksi aion pärjätä hyvin kansainvälisissä kilpailuissa. Kun harjoittelee riittävästi, niin kehittyminen on nopeaa! ”

Cover for Helsinki Squash Rackets Club
367
Helsinki Squash Rackets Club

Helsinki Squash Rackets Club

Squashia hyvässä seurassa vuodesta 1971 lähtien.

Onko squash57 jo tuttu?? Kyseessä on siis squashin sukulaislaji, ja kryptinen 57 viittaa pallon suurempaan läpimittaan.HSRC:ssäkin löytyy viisseiskan pelaajia ja peli-iltoja, ja ensi kuussa (23.-24.5.) HSRC järjestää myös lajin Openit Talissa. Kannattaa kokeilla, sillä laji on varsin mainio! 🥰Ensi kertaa squashviisseiskaa pelannut luonnehtii peliä riemastuttavaksi: pallo pomppii enemmän ja tavallaan kreisimmin kuin peruskössipallo ("squash40"). Jos squashia ei tunne ennestään, viisseiskassa pääseekin heti kunnon meininkiin 💪Normisquashista tutut kikat taas voivat aiheuttaa viisseiskassa yllättäviä tilanteita, ja joskus lajissa käytettävä vähän lyhyempi maila tuntuu olevan hitusen väärässä paikassa. Haastetta ja hauskuutta siis löytyy squashia jo pelanneillekin.HSRC suosittelee Squash57:n kokeilemista - ja jos pallo on yhtään hallussa, osallistumista myös Finnish Squash57 Openiin! 🤩clublocker.com/tournaments/19049/infoKuvassa viisseiskaamassa Tuukka Niemi. 📸: Petteri Repo / @rpzil ... See MoreSee Less
View on Facebook
HSRC järjesti kansallisen Dunlop Cupin ja nuorille suunnatun Keitsi Cupin 10. osakilpailun 18.-19.4.2026 Talissa!😎Kisaviikonloppuna sai harvinaiseen tapaan nauttia sekä ovelien kettujen että uuden sukupolven pelistä Talissa, kun Dunlop Cup pelattiin 46 osallistujan ja Keitsi Cup 16 osallistujan voimin. Mukana oli sekä todellisia konkareita, kuten Olli Tuominen, että ilahduttavasti muutamia ensikertalaisia Keitsi Cupissa! 🥰Tsekkaa tulokset ja kaikki kisakuvat nettisivuiltamme: www.hsrc.fi/dunlop-cup-kevat-2026-keitsi-cup-by-hsrc/HSRC kiittää kaikkia osallistujia ja onnittelee mitalisteja! 🤩Ps. seuraavaksi sennujen ja junnujen yhteisturnauksen makuun pääsee liiton järjestämässä Finnish Junior & Masters Openissa Talihallissa elokuussa. Lue lisää osoitteessa www.squash.fi/Finnish+Junior++Masters+Open+2026Kuvat: Poku Salo & HSRC#HSRC #DUNLOPCUP #keitsicup #squash ... See MoreSee Less
View on Facebook
HSRC:n naisten liigajoukkue on voittanut SM-hopean liigakaudella 2026! Joukkuessa pelasivat Riina Koskinen, Henrietta Valta, Johanna Penttilä, Aurora Vikström ja Meeri Särkkä - onnittelut koko joukkueelle! 🤩HSRC onnittelee naisten Suomenmestaria ESRC:a ja kiittää kaikkia joukkueita hienosta SM-liigakaudesta! 🙏www.hsrc.fi/hsrc-mitalijahdissa/📸: Petteri Repo#HSRC #aimcapitalsquashliiga #squash ... See MoreSee Less
View on Facebook
Kiitos KSQ hyvistä järjestelyistä, onnea kaikille mitalisteille ja tervetuloa HSRC:n järjestämään Keitsi Cupiin Talissa lauantaina 18.4.! 🤩 ... See MoreSee Less
View on Facebook