Olli Tuominen, HSRC.n ykköspelaaja ja Amr Shabana on sijoitettu samalle puolelle kaaviota Kairon ammattilaisturnauksessa. Shabana on ykkössijoitettu ja Olli nelossijoitettu. Eli voimme siis seurata kuinka treenikaverit ottavat taas yhteen.
Squashin armottomuudesta kertoo, että St. Louis Open Yhdysvalloissa on niin kovatasoinen, että paras kilpailuun ilman karsintaa päässyt on Joe Kneipp, maailmanlistan viidestoista. Ollilla on vielä kova matka huipulle, sillä myös ranking-matematiikka asettaa omat esteensä.

Kaverukset taistelivat Merihaassa elokuussa.
Täältä voit seurata kaverusten tietä syyskuun kahdeksannesta päivästä eteenpäin. Tietenkin kohtaamisen esteenä on kaaviossa muutama kova kaveri, joille Ollin ja Amrin päänahat olisivat mieluisia Kairon tuliaisia. Muiden muassa meidän omassa kerhoillassakin vieraillut ja toissavuoden HSRC Cupin voittanut Italian Davide Bianghetti yrittää karsinnasta pääsarjaan ja mielellään estäisi ottelun.