Uskallanko ilmoittautua kisoihin?

HSRC:n yhteistyö Dunlopin kanssa alkoi jo vuonna 1974 ja Dunlop Cup -kilpailua onkin pelattu siitä lähtien lähes joka vuosi. Kyseessä on siis Suomen vanhin ja perinteikkäin squashkilpailu. Erityiskiitos tästä jatkuvuudesta kuuluu Kalevi Koivulalle.

Tänä vuonna kisa järjestetään hieman muuttuneella konseptilla. Kilpailulla on nyt useampia sponsoreita ja toisen pääyhteistyökumppanin nimi on myös osa kilpailun nimeä. Tämä mahdollistaa yhteensä 2000 euron palkintosumman miesten ja naisten kolmelle parhaalle pelaajalle.

Valitettavasti Eliittikilpailu ja WSA Challenger termit ovat saattaneet säikäyttää sellaisia harrastajapelaajia, jotka ovat perinteisesti ilmoittautuneet pelaamaan Dunlop Cupiin. Sanasta "eliitti" saattaa tulla harrastajille sellainen virheellinen mielikuva, että tämä kisa ei olisi heille.

Vaikka kisassa on mukana ammattilaisia ja valioluokan pelaajia, he pelaavat 1. kaaviossa. Muille kilpa- ja harrastajapelaajille järjestetään osallistujamäärän ja pelaajien rankingin mukaan omat kaaviot, joissa jaetaan Dunlopin laadukkaat tavarapalkinnot. Kaikki sijat pelataan, joten kaikki osallistujat saavat pelata useita otteluja. Osallistumismaksu 30 euroa sisältää kisapaidan.

Mikäli sinulla ei ole Suomen Squashliiton kausilisenssiä, 19 vuotta täyttänyt pelaaja voi lunastaa kertalisenssin kilpailupaikalla hintaan 11 euroa. Lisenssi sisältää vakuutuksen kilpailun ajaksi.

Ilmoittautuminen kilpailuun on päättynyt ja kaaviot julkaistaan keskiviikkoon 29.2.2012 kello 18.00 mennessä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.